Uusille asiakkaille palvelumaksu 0 % vuoden loppuun asti, kun liityt marraskuun loppuun mennessä.

Kevytyrittäjyys sivutyönä: näin aloitat oman työn rinnalla

Moni tekee jo osaamisellaan töitä päätyön ulkopuolella. Joku kuvaa häitä viikonloppuisin, toinen remontoi tuttavien kylpyhuoneita ja kolmas tekee verkkosivuja opiskelujen ohessa. Kun joku haluaa maksaa työstä, vastaan tulee kysymys: miten tästä laskutetaan, ja mitä se tarkoittaa päätyön, verojen ja sosiaaliturvan kannalta?

 

Kevytyrittäjyys on yksi helpoimmista tavoista kokeilla oman osaamisen myymistä. Omaa yritystä ei tarvitse perustaa, eikä toiminta sido mihinkään. Kokosimme tähän asiat, jotka kannattaa tarkistaa ennen ensimmäistä laskua.

 

Kenelle sivutoiminen kevytyrittäjyys sopii?

  • Palkansaajalle, joka haluaa tehdä keikkoja iltaisin, viikonloppuisin tai lomilla.
  • Opiskelijalle, joka haluaa kartuttaa työkokemusta ja tuloja oman alansa töistä.
  • Eläkeläiselle, joka haluaa hyödyntää osaamistaan omaan tahtiin.
  • Kenelle tahansa, joka haluaa testata, riittääkö kysyntä ennen oman yrityksen perustamista.

Pitääkö kertoa työnantajalle?

Vapaa-ajalla saa lähtökohtaisesti tehdä muuta työtä omissa nimissään. Työsopimuslain mukaan työntekijä ei kuitenkaan saa harjoittaa toimintaa, joka ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa sen kilpailijana.

Käytännössä kannattaa tarkistaa ainakin nämä:

 

  1. Kilpaileeko sivutyö työnantajan kanssa? Jos myyt samaa palvelua samoille asiakkaille kuin työnantajasi, sivutyö voi olla kiellettyjä kilpailevaa toimintaa.
  2. Mitä työsopimuksessa lukee? Työsopimuksessa tai työpaikan ohjeissa voi olla sivutoimia koskevia ehtoja. Julkisella sektorilla sivutoimiin voi liittyä omia sääntöjään.
  3. Jaksatko molemmat? Sivutyö ei saa haitata päätyön hoitamista.

Vaikka lupaa ei aina tarvita, sivutyöstä kannattaa usein kertoa esihenkilölle etukäteen. Avoimuus ehkäisee väärinymmärryksiä.

 

Verokortti: riittääkö nykyinen?

Kun laskutat PalkkaOnlinen kautta, saat työstäsi palkkaa ja olet verotuksessa palkansaaja. Tarvitset siis palkan verokortin, jonka perusteella PalkkaOnline tekee ennakonpidätyksen ja tilittää verot puolestasi.

Sivutoimisessa työssä tärkein tarkistettava asia on verokortin tuloraja. Jos keikkatulot nostavat vuoden tuloja arvioitua enemmän, päivitä verokortti OmaVerossa. Näin vältät jälkiverot keväällä.

Palkkaa maksavan laskutuspalvelun kautta et ole arvonlisäverovelvollinen, eikä sinun tarvitse tehdä ALV-ilmoituksia.

YEL koskee vasta, kun toiminta kasvaa

Vaikka olet verotuksessa palkansaaja, eläkevakuutuksen kannalta kevytyrittäjä on yrittäjä. YEL-vakuutus on otettava, jos

  • työtulosi ovat vähintään 9 423,09 euroa vuodessa (2026)
  • toiminta jatkuu yhtäjaksoisesti yli neljä kuukautta
  • olet 18–67-vuotias.

Satunnaiset sivukeikat jäävät usein rajan alle. Jos raja ylittyy, PalkkaOnline auttaa YEL-vakuutuksen järjestämisessä.

Entä jos päätyö päättyy?

Sivutoiminen yrittäjyys ei estä työttömyysturvaa. Jos palkkatyö päättyy, sinulla voi olla oikeus soviteltuun työttömyysetuuteen, jolloin kevytyrittäjätulot pienentävät etuuden määrää.

Työttömyysturvassa kevytyrittäjä katsotaan yrittäjäksi, ja toimintaa arvioidaan sen laajuuden mukaan. Siksi työttömyysturvan vaikutukset kannattaa tarkistaa omasta työttömyyskassasta tai Työmarkkinatorilta ennen kuin keikkatoiminta kasvaa isoksi.

Vakuutukset mukana alusta asti

Sivutyössäkin voi sattua vahinko. PalkkaOnline Turva sisältyy jokaiseen PalkkaOnlinen kautta laskutettuun työhön: tapaturmavakuutus päivärahalla, vastuuvakuutus miljoonan euron korvaussummalla sekä laskujen perintä. Erillistä vakuutusta ei tarvitse ostaa ensimmäistä keikkaa varten.

Näin aloitat

  1. Varmista, ettei sivutyö kilpaile työnantajasi kanssa, ja kerro siitä tarvittaessa esihenkilölle.
  2. Rekisteröidy PalkkaOnlineen. Rekisteröityminen on maksutonta, eikä se sido mihinkään.
  3. Sovi asiakkaan kanssa työstä, hinnasta ja maksuehdosta ennen kuin aloitat.
  4. Tee työ ja lähetä lasku PalkkaOnlinen kautta, vaikka suoraan puhelimesta.
  5. Nosta palkka. Maksat palvelumaksun vasta, kun nostat palkkaa. Kuukausimaksua ei ole, joten hiljaisina kuukausina ei kulu mitään.
  6. Seuraa tuloja vuoden mittaan ja päivitä verokortti, jos tulot kasvavat arvioitua suuremmiksi.

Yhteenveto

  • Sivutyötä saa tehdä, kunhan se ei kilpaile työnantajan kanssa eikä haittaa päätyötä.
  • PalkkaOnlinen kautta laskuttava on verotuksessa palkansaaja, ja verot hoituvat palkan verokortilla.
  • YEL tulee ajankohtaiseksi vasta, kun työtulot ylittävät rajan ja toiminta jatkuu yli neljä kuukautta.
  • Työttömyysturvan vaikutukset kannattaa selvittää etukäteen.
  • Tapaturma- ja vastuuvakuutus ovat mukana ensimmäisestä laskusta alkaen.

Sivutyö on matalan kynnyksen tapa kokeilla, miten oma osaaminen kantaa. Osalle siitä tulee pysyvä lisätulo, osalle myöhemmin oma yritys.

Onko sinulla jo ensimmäinen keikka tiedossa? Rekisteröidy PalkkaOnlineen maksutta ja lähetä ensimmäinen laskusi.

Artikkelin tiedot perustuvat Verohallinnon ja Työmarkkinatorin ohjeisiin. Tarkista oma tilanteesi työsopimuksestasi, vero.fi-sivuilta ja työttömyyskassastasi.